keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Terveystutkimuksista vol. 2

Hämmentävää. Edellisen postaukseni jälkeen olen seuraillut keskustelua liittyen pevisa-ehdotukseen ja oikeastaan ainoa sana joka tilannetta kuvaa on juurikin hämmentävä. Ensinnäkin yllätyin miten suurta vastustusta ehdotus kerää ja toiseksi yllätyin osasta tahoista, jotka ehdotusta vastustavat..

Mietitäänpä hetki syitä vastustaa ehdotusta. Noh, ensinnäkin joistakin vastustuksista paistaa läpi vastustus sydäntutkimuksia kohtaan. Sydäntutkimusten vastustaminen etenkin kasvattajana on toki poliittinen itsemurha, joten suoranaista kiukuttelua ei tällä saralla ole näkyvissä, on vain kommentteja miten urokset jäävät käyttämättä kun niiden omistajat eivät halua tai voi koiriaan tutkia. Geenipoli kapenee ja koko rotu ajetaan perikatoon. Jos kuitenkin ajatellaan asiaa järjellä, niin todellisuus on, että Keski-Euroopassakin uroksien omistajat alkavat olla entistä enemmän valveutuneita ja tutkituttavat koiransa. Pohjoismaissa sydäntutkimusta ajetaan pakolliseksi Suomen lisäksi Ruotsissa. Itse tutkimus maksaa Suomessa n. 200euroa ja euroopassa samaan hintaan saa koiran jo holteroitua (24h). Pentujen hintojen noustua pahimmillaan jopa 1500:aan euroon, on hämmentävää miten kasvattajilla ei muka olisi varaa tuota tutkimusta teettää. Riski toki on aina, että tulos ei ole puhdas ja pentue jää tekemättä. Toisaalta, tuo tutkimus ei sinänsä kerro muuta kuin että tutkimushetkellä koira on terve ja tämä onkin monen vastustajan suurin argumentti. Noh, koska kukaan ei voi mennä tulevaisuudesta sanomaan, olisikin mielestäni tärkeintä, että kasvattaja pystyy tekemään pentueensa parhaan tietämyksensä mukaan ja edes sillä hetkellä terveellä koiralla. Ajatella että olisit juuri saanut pennun kotiin muutamaa kuukautta aikaisemmin, kun kasvattaja soittaisi perään, että pentueen vanhemmista toisella on todettu perinnöllinen sydänvika. Vika, joka olisi tutkimalla voitu todeta ja joka olisi varmasti vaikuttanut ostopäätökseesi (tai kasvattajan jalostusvalintoihin). En itse ainakaan haluaisi olla kummassakaan päässä linjaa juuri sillä hetkellä.

Noh, toki meillä on monella muita inhokkisairauksia, joita haluaa vastustaa sydäntä enemmän. Yksi sellainen on esimerkiksi polvet, missä ristisidevaivat näyttää selvästi kulkevan linjoissa. Sairaus mikä on koiralle todella kivulias ja vaikeuttaa elämistä pahasti. Toisaalta se on myös sairaus, mitä ei voi mitenkään tutkia ja vielä vähemmän kirjata tietokantoihin. Vaikka olisi kuinka hyvä ajatus saada tälläinen sairaus pevisaan kaikkien pennunostajien turvaksi, on sen toteuttaminen kuitenkin täysin mahdotonta. Valitettavasti. Jäänee siis kasvattajien vastuulle olla käyttämättä ristisidevammaista koiraa jalostukseen ja tämä onkin jo nähty ettei sekään kaikkia estä. Surullista mutta totta.

Selkätutkimukset tuntuu olevan monella haaveissa saada pevisaan. Itse toivoisin tämän myös näkeväni jonain päivänä pakollisten tutkimusten listalla. Osa kasvattajista on jo aktivoitunut tutkimuksia tekemään, mutta osa tuntuu vastustavan näitä viimeiseen asti. Kertarysäyksenä kuitenkin sydämen ja selän saaminen pakolliseksi olisi varmasti aiheuttanut vieläkin suuremman huutomyrskyn. Jos jo sydäntutkimuksia vastustetaan rahan vuoksi, niin olisiko toinen mokoma lisää rahanmenetystä kasvattajalle saanut paremman vastaanoton. Ehkä tässäkin toivoisin, että ne kasvattajat jotka selkätutkimusta puoltavat, näyttäisivät ensin mallia omalla toiminnallaan tutkimalla omansa ja edellyttämällä tutkimuksen myös urokselta, ennen huutelua muille.

Niin ja sitten ne lonkat. Koska kiukuttelu sydäntutkimuksesta ei näytä hyvältä kenenkään osalta, on suurin osa vastustajista keskittynyt meuhkaamaan juurikin lonkkien kiristynyttä raja-arvoa. Koska lonkkia ei pidetä Dobermannilla ongelmana, ajatellaan että tämän vuoksi lonkkiin ei tarvitse kiinnittää huomiota. Toisaalta tuo ajatusmaailma on täysin totta. Lonkat eivät todellakaan ole rodun suurimpien sairauksien listalla, suurin osa kuvatuista on A tai B lonkkaisia ja harvemmin C-lonkatkaan aiheuttavat koirille ongelmia. Toisaalta jos ajatellaan että tämän rajoituksen jälkeen C-lonkkaisen käyttö edellyttäisi kasvattajalta lähinnä perusteluita yhdistelmälleen (ts. poikkeusluvan anominen), on helppo ymmärtää kenen harmi tuo rajoitus oikeasti olisi. Niiden ketkä toistuvasti käyttävät (tai käyttäisivät siis) C-lonkkaisia yksilöitä ja useamman pentueen verran. Ehkä tälläisessäkin tilanteessa olisi hyvä käyttää se ainokainen mahdollisuus miettien vähän tarkemmin urosvalintaa, niin että jatkossa käytettävissä olisi niitä A tai B-lonkkaisia yksilöitä, joilla tälläistä rajoitusta ei olisi. Mutta ei, tämä on selvästi monelle suurin kauhistus, puolustellaan muiden sairauksien tärkeydellä ja unohdetaan se, ettei lonkkien rajoitus oikeasti poissulje mitään noista muiden sairauksien tärkeyksistä. Se lähinnä pakottaa kasvattajan miettimään vähän tarkemmin jalostusvalintojansa ja perustelemaan käyttämisensä ehkä muutenkin kuin ulkomuodollisin perustein.

Tällä hetkellä tuntuukin siis aika ihmeelliselle tuo vastustus. Monelle selvästi periaatetasolla, vaikkei koskaan C-lonkkaista olisi edes käyttänyt jalostukseen, niin silti se mahdollisuus pitäisi säilyttää. Vaikea ymmärtää miten Ruotsissa selvitään tästä tilanteesta, heillä kun tuo raja on ollut B:ssä jo pidemmän aikaa..

Noh, keskustelu jatkuu ja karavaani kulkee. Asian puolesta olevat (joita onneksi on) ovat ehkä hiljaisempia, mutta toivottavasti enemmistönä kokouksessa. Tärkeintä toki olisi saada pevisa voimaan, mutta tälläisenä periaatevastustuksena se tuntuu monelta unohtuvan. Ei nähdä metsää puilta, niin sanotusti.

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Terveystutkimuksista

Tätä kirjoittaessa Dobermannien PEVISA (rekisteröintiä varten pakolliset terveystutkimukset) -ehdotus on julkaistu jäsenistölle ja tiedossa on varmasti mielenkiintoista keskustelua aina kevätkokoukseen asti. Dobermannien tilanne on ollut terveystutkimuksien suhteen hyvin surullinen viimeiset pari vuotta, sillä ilman PEVISAn olemassaoloa tälläkin hetkellä jalostaa on saanut ilman mitään terveystutkimuksia. On ollut vain kasvattajan vastuulla tehdä haluamansa tutkimukset. Loppukädessä toki pennunostaja valitsee yhdistelmänsä mistä ottaa, mutta kaikkien hienojen termien ja ilmoitustyylien viidakossa on hyvin hankala pysyä kärryillä mikä tarkoittaa mitäkin ja ymmärrettävästi on helppo sokeutua kasvattajien hienojen mainostusten perässä.

Omalta osaltani terveystutkimukset on aina olleet itsestäänselvyys. En jotenkin näe tilannetta, että jättäisin tutkimatta tai vielä pahempaa, tutkisin mutta jättäisin julkaisematta ikävätkin tulokset. Ja pitkään uskoin naivisti että niin muutkin tekevät, mutta todellisuus on alkanut pikkuhiljaa hiipiä tajuntaani. Tässä viimeisien vuosien aikana olen törmännyt (puskaradion kautta tottakai) erilaisiin tilanteisiin, missä kasvattajien mainostuksissa "unohdetaan" mainita erilaisia terveydellisiä tai luonteellisia heikkouksia ja kieltämättä pistää mietityttämään että kenen etu moinen asia on?

Nyt sitten esillä on ehdotus tutkittavista sairauksista. Ehkä suurin muutos entiseen on, että ehdotuksessa on mukana sydäntutkimus. Itselleni se ei tuota muutosta suuntaan eikä toiseen, omat yhdistelmäni olen sydämen osalta tutkinut ja omistuksessani olevan uroksenkin sydämen tutkitutin omasta tahdostani ennen jalostuspäätöksen tekemistä (näen vastuun yhtälailla uroksen omistajalla, kuin kasvattajalla / nartun omistajalla!). Toisaalta myös muutos lonkkien raja-arvoon ei tuota suurta ongelmaa monellekkaan, ehkä siinäkin ihmisten vastustus on enemmän periaatetasolla, kuin oikeasti konkreettisten ongelmien edessä. Kasvattajille jää kuitenkin aina mahdollisuus anoa poikkeuslupaa, jos ainokaisella nartulla nyt sattuisi olemaan C-lonkat ja sille sen yhden pentueen haluaa tehdä. Monen pentueen pennutus kuitenkin jää tälläisiltä nartuilta ja rodun parantumisen kannalta se lienee aina niin parempi.

Pennunostajan näkökulmasta tutkimusten lisääntyminen ja pakollisuus antaa jotain turvaa. Sydämen osalta peli on selkeä, sairasta koiraa ei jalostukseen saa käyttää ja tutkimuksen muuttuminen pakolliseksi jättää kasvattajilta pois mahdollisuuden unohtaa ikävät tulokset pöytälaatikkoon. Tämän näkisin itse tärkeinpänä muutoksena ja onkin todella vaikea ymmärtää miksi kukaan kasvattaja vastustaisi tälläistä muutosta.. Raha toki syynä yksi, mutta toisaalta perustutkimus on sen 200e, niin ei se pentueen kokonaiskustannuksessa enää ainakaan itselläni tunnu niin paljoa. Ongelmana toki on, että takeita tutkimus ei anna, mutta toisaalta, jos sen avulla saadaan suljettua edes joku oireeton, mutta sairas yksilö, pois jalostuksesta ja näin estettyä edes vähän sairauden leviämistä eteenpäin, on vaatimus mielestäni aiheellinen.

Tässä miettiessä aina tulee mieleen, että jos kasvattajat tutkisivat ja julkaisisivat tuloksensa vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti, ei mitään tälläisiä pakollisia vaatimuksia olisi pakko edes esittää. Mutta aina tulee olemaan niitä kasvattajia jolle imago ja varmaan rahakin, on tärkeämpiä ja sairauksia salataan. Niiden valossa on rodun kannalta tärkeää lähteä ajamaan tärkeimpien sairauksien kohdalle tutkimuspakkoa. Pennunostajat sitten arvottavat omalta osaltaan mitkä muut tulokset heille merkitsevät ja näin ajavat kasvattajat tutkimaan pevisan ulkopuolisiakin tutkimuksia tarpeen mukaan. Ehkä tästäkin on luvassa siis hyviä muutoksia, vaikka nyt varmasti tuleekin herättämään paljon närää ja keskustelua moneltakin kantilta. Niitä siis seuraillessa :)


perjantai 14. maaliskuuta 2014

Kompromisseja

Niinhän siinä kävi kutenvähän epäilinkin, että välillä blogin kirjoittaminen jää taustalle odottamaan. Päässä pyörii monta monituista aihetta, mutta katsotaan saisinkohan niitä tänne asti kirjoiteltua vielä lähitulevaisuudessa.

Nyt päällimmäisenä on mielessä kompromissit. Niinhän siinä kävi että viime vuosi oli loppuvuoden osalta täynnä monia pettymyksiä. Suunnitelmia, positiivisia sellaisia, oli pitkälle heinäkuulle, jolloin alkoivat vastoinkäymiset, joille ei nyt loppua ole näkynyt.. Toisaalta, vastoinkäymisistä huolimatta kaikista asioista on selvitty, ehkä entistä vahvempana ja viisaampanakin jopa? Tällä hetkellä osaan ehkä arvostaa taas pykälän enemmän niitä hyviä asioita ja puolia mitä elämässäni kuitenkin on todella paljonkin. Pakko ajatella positiivisesti!

Niin ne kompromissit. Omat ajatukseni on olleet jo vuosia hyvin terveyden ja luonteen tärkeyteen keskittyviä, joskus aika voimakkaitakin mielipiteitä liittyen eri rotujen kasvattamiseen. En usko äärilaitoihin, uskon tutkimiseen, terveyteen, avoimmuuteen ja ennenkaikkea itsevarmaan ja tasapainoiseen luonteeseen. Tämä syksy toi nyt tullessaan tilanteen, että jouduin ensimmäistä kertaa kasvatukseni aikana miettimään hyvin pitkään ja hartaasti ratkaisuani käyttää D-pentueen jalostusoikeusnarttua jalostukseen. Olen tehnyt useasti aikaisemminkin päätöksiä jättää narttuja käyttämättä jalostukseen, joka kerta kyseessä on ollut erilaisia puutteita luonteessa. Nyt kuitenkin törmäsin tilanteeseen jossa aikaisemmin terveeksi kuvatulla ja oireettomalla nartulla löytyi selästä spondyloosimuutoksia kahdesta nikamavälistä. Muutoksia, jotka kyseistä yksilöä ei tule koskaan häiritsemään, mutta minulle tietona hyvinkin tuskallisia. Muutoksia, mitä ei koskaan olisi tullut ilmi ilman haluani saada selästä virallinen kuvaustulos tietokantaan. Mietinnän jälkeen päädyin tuon pentueen kuitenkin tekemään ja nyt - kun pullat toivottavasti on jo uunissa, uskallan pohdiskella ääneen miksi.

Palaute jota tuossa pohdiskeluvaiheessani sain - oli osaltaan todella negatiivista ja osaltaan todella positiivista. Välimuotoa ei juurikaan löytynyt. Jokaisella on mielipide asiaan. Toiset ovat ehdottomasti vastaan, näkevät spondyloosimuutokset koiran rampauttavana ja erittäin kivuliaana sairautena ja toiset, noh, näkevät asian eritavoin. Eläinlääkärit eivät näe spondyloosimuutoksia ongelmana, heille se on sivulöydös jos koira oireilee. Itselleni se oli vuosia sitten iso mörkö, pelkäsin ja uskoin sen rampauttavan koiran totaalisesti.. Nyt, ehkä enemmän tilanteita nähneenä, ymmärrän sen tarjoamat riskit, mutta näen myös sen kokonaiskuvassa pienempänä sairautena. Meillä on rodussa paljon sairauksia mitä tutkia, ehkäistä ja jalostaa pois ja koska kaikkea ei valitettavasti saa tehtyä kerralla - olen todennut että keskityn niihin, mitkä näen rodun osalta suurempina riskeinä - luonteen ja sydämen osalta.

Pentujen myynnin osalta toki spondyloosilausunto tekee ison miinuksen. Tottakai, on paljon helpompi ostaa pentu tutkimattomasta (tai epävirallisesti tutkitusta) nartusta, kuin ottaa tietoinen riski asiaan. Varmasti moni kasvattaja pitää minua hulluna, kun turhaan hankaloitin pentueeni tekemistä. Osa hykertelee itsekseen, koska enemmän pennunostajia heille. Pennunostajille mainostus on helpompaa, kun ei tarvitse mainita selkää riskiksi tai pyytää kuvauttamaan niitä tulevaisuudessa.

Miksi sitten tein näin? Miksi teen pentueen missä on selkeä riski, eikä vanhemmat ole priimaa. Noh, koska täydellisiä pentueita ei olekkaan, on vain kauniilla kermalla kuorutettuja yhdistelmiä, joissa kaikissa on riskinsä. Niin omalta osaltani voin ainakin sanoa riskien olevan hyvinkin selvästi esillä. Luonteellisesti pentue edustaa sellaista yhdistelmää josta haluan itselleni harrastuskoiran (jonka kanssa on helppo elää normaaliakin elämää) ja terveydellisesti selvästi keskivertoa enemmän tutkittuja, tärkeimpänä tietenkin dobberien suurin ongelma - sydän. Ja mikä tärkeintä - halusin tästä yhdistelmästä itselleni uuden pennun - uuden harrastuskoiran. Joku joskus sanoi, että jos kasvattaja haluaa yhdistelmästä itselleen pennun, on yhdistelmä tekemisen arvoinen. Noh, haluan ja toivottavasti saankin :)

Noh, tämä oli taas tälläinen avautuminen. Harmittaa, kun niin moni kasvattaja puhuu terveystutkimuksien puolesta, tsemppaa että hyvä kun teet noin, mutta itse tekevät yhdistelmät silti tutkimatta.. mainoslauseita toki löytyy ja pennunostajana on hyvin hyvin helppo löytää itsensä ostamasta sitä ihanaa pentua välittämättä sen vanhempien puuttuvista tuloksista. Ehkä tulevan pevisan myötä edes vähän terveystulokset lisääntyvät ja jonain kauniina päivänä saadaan selkätuloksetkin kaikille yhdistelmille, niin tiedetään missä oikein mennään. Sillä ilman tietoa (joka lisää tuskaa), ei voida asioille tehdä mitään.

Sitä odotellessa jään odottelemaan vielä syntymätöntä pentuettani, toivon ja uskon että löydän sopivat harrastavat kodit pennuille ja siinä sivussa ihmettelen ihmisiä, joille tutkimaton edustaa tervettä. Pennunostajissa sen ehkä ymmärrän, mutta kasvattajissa soisin tilanteen olevan silti toinen. :)